Hannu Halonen

Etunimet: 
Hannu Olavi
Muut nimet: 
Kokoonpano: 
Syntymäaika: 
25.09.1922
Syntymäpaikka: 
Mikkeli
Kuolinaika: 
07.03.1974
Kuolinpaikka: 
Helsinki

Biografia

Säveltäjä, kapellimestari, näyttelijä

Hannu Halonen oli koulutukseltaan säveltäjä-kapellimestari. Hänen laajamuotoisin elokuvamusiikkinsa liittyy kymmenosaiseen tv-sarjaan Nelostie (1965–66). Hän sävelsi musiikkia yhteen näytelmäelokuvaan, Pekka ja Pätkä Suezilla (1958), sekä muutamaan lyhyt- ja tv-elokuvaan. Halonen näytteli 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa kymmenkunnassa elokuvassa sivuosia, joista monet liittyivät musiikkiin.

Hannu Halonen syntyi 1922 Mikkelissä prokuristiperheeseen. Hän harjoitti urku-, piano- ja huiluopintoja Saksassa jo 1936–37 ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa kapellimestariluokalla 1944–46 ja 1947. Sodan aikana Halonen oli kapellimestarina Äänislinnan Teatterissa, sittemmin Helsingin Ympäristöteatterissa 1947–49 ja Mustikkamaan kesäteatterissa 1947–48.

Hannu Halonen sävelsi musiikkia vain yhteen näytelmäelokuvaan: viisi ”Itämaista tanssia” ja ”Itämaisen laulun” elokuvaan Pekka ja Pätkä Suezilla (1958). Niin ikään raittiuselokuvassa Leikkitoverit (1958) ja akkuteollisuusaiheisessa mainoselokuvassa Suomalaista teollisuutta I (1964) on Halosen musiikki, samoin Rauni Mollbergin ohjaamissa tv-näytelmissä kuten Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvassa (1965, Yleisradio) ja Lauri Haarlan Juudaksessa (1966, Yleisradio).

Hannu Halosen pääteos on ollut kuulemattomissa ja miltei unohduksissa puoli vuosisataa. Hän nimittäin sävelsi musiikin peräti kymmenosaiseen tv-sarjaan Nelostie, jonka yhdeksän jaksoa esitettiin vuonna 1965 ja viimeinen osa tammikuun alussa 1966. Kysymyksessä oli Suomen Filmiteollisuuden (SF) ja Mainos-TV:n yhteistuotanto tilanteessa, jossa SF oli valmistanut viimeisen elokuvansa ensi-iltaan elokuussa 1963 ja tv-lupia oli jo yli 700 000.

Road movieksi mainitussa tv-sarjassa kuljetaan nelostietä pohjoisesta etelään, haastatellaan paikallisia ihmisiä ja esitellään luonnonkaunista Suomea. Sarjan käsikirjoituksen tekivät Jouko Castrén, Esko Muinonen ja Olavi Tuomi, tekstin Juha Tanttu. Selostaja ja haastattelija oli Hugo Ahlberg ja kuvaaja Jukka Rosendahl, Olavi Tuomi ohjasi.

Nelostietä ei ole ollut mahdollisuutta nähdä ja kuulla vuosikymmeniin, mutta vuonna 2015 Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa siitä on valmistettu digiversio, jota on nyt mahdollista katsoa.

Elokuvan alkutekstien aikana kuvataan nelostietä auton alle sijoitetulla kameralla. Musiikki on yhtä suggestiivista kuin Charles Williamsin sävellys Rhythm on the Rails (Kiskojen rytmiä).

Halosen varsinaisessa musiikissa kiinnittävät huomiota seuraavat seikat: (1) vaikka elokuvassa on selostusta ja haastatteluja, musiikillekin on jätetty tilaa, (2) musiikin soittaa isohko kokoonpano, (3) soittimia on hyödynnetty monipuolisesti, (4) musiikkia voi luonnehtia maalailevaksi (esim. kevätpuroa kuvattaessa), (5) musiikkiin on yhdistetty tehosteeksi muun muassa linnunlaulua, (6) yleistunnelmaltaan musiikki on iloista samaan tapaan kuin Alain Romansin musiikki Jacques Tatin elokuvassa Riemuloma Rivieralla (1953) ja niin muodoin (7) musiikki vie kerrontaa reippaasti eteenpäin.

Hannu Halonen näytteli kymmenkunnassa elokuvassa vuosina 1957–61. Neljässä elokuvassa hän näytteli muusikkoa: harmonikansoittajaa (Pekka ja Pätkä miljonääreinä, 1958), pianistia (Pekka ja Pätkä neekereinä ja Kaks’ tavallista Lahtista, molemmat 1960) ja radion kapellimestaria (Kertokaa se hänelle, 1961). Hänellä oli myös kaksi sotilasroolia, nimittäin kenraalimajuri (Pikku Ilona ja hänen karitsansa, 1957) ja Neuvostoliiton sotilasasiamies (Herra sotaministeri, 1957). Elokuvassa Pekka ja Pätkä mestarimaalareina (1959) Halonen oli mm. Alice Lylyn ja Eino Katajavuoren kanssa yleisönä kerhohuoneessa.

Hannu Halonen oli 1945–48 naimisissa näyttelijä Tuija Halosen (1926–2009) kanssa, joka oli kiinnitettynä Helsingin Ympäristöteatteriin samoihin aikoihin kuin Hannu Halonen oli siellä kapellimestarina. Hannu Halosen erikoisharrastuksena oli moottoriurheilu. Hän kuoli 51-vuotiaana 1974 Helsingissä.

Kalevi Koukkunen
25.11.2015

Kirjallisuutta ja lähteitä

Fabian Dahlström: Sibelius-Akademin 1882–1982. Sibelius-Akademins publikationer 1. Helsingfors: Sibelius-Akademin 1982, 407.

Hannu Halonen. Kuolinilmoitus. Helsingin Sanomat 15.3.1974.

Jari Sedergren & Ilkka Kippola: Dokumentin utopiat. Suomalaisen lyhytelokuvan historia 1944– 1989. SKST 1406, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin julkaisuja. Helsinki: SKS 2015, 529.

J. V.: ”Lähtö Nelostielle”. Katso 1/1965, 12–13.

Suomen kansallisfilmografia 6. Helsinki: VAPK-kustannus 1991.

Teatterin maailma. Maamme teatterit ja niiden taiteilijat. Toim. Verneri Veistäjä. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton julkaisu n:o 5. Helsinki: Tammi 1950, 248.